Universal Music Finland

UUTISET / Blogi

Kolmas Nainen julkaisee toisen singlen tulevalta albumiltaan

Suomirockin legenda Kolmas Nainen julkaisee kymmenennen studioalbuminsa 18.10. Tulevalta levyltä on saatu ennakkoon kuulla sinkku Suolaisemmat veet ja tänään julkaistaan toinen single Linjassa.

”Kun kuuntelin Sakarin (Pesola) soittoa tässä kappaleessa, niin aistin siinä kaikuja 90-luvun alusta ja muistin niitä aikoja, kun tehtiin Elämän tarkoitus ja Tiheän sisään. Kuulin kappaleessa jotain samaa, ja mietin että meillä oli silloin aikamoinen flow bändinä ja muutenkin asiat linjassa. Ja sitä kautta tähän oli helppo lähteä kirjoittamaan tällaista tekstiä. Tavallaan tämä on sitä Kolmatta Naista, jota aina silloin tällöin kaipailen – ei niin mahtipontista, mutta hemmetin kaunista”, Pauli Hanhiniemi kertoo uudesta Linjassa-singlestä.

Yhtye aloittaa albumin myötä kattavan kiertueen, joka lähtee liikkeelle 18.10. Tampereelta ja päättyy 14. joulukuuta Helsinkiin.

Pe 18.10.2019 Tampere, Pakkahuone
Pe 25.10.2019 Kouvola, House of Rock
Pe 01.11.2019 Turku, Apollo
La 02.11.2019 Lapua, Latosaari
To 14.11.2019 Espoo, Sellosali
Pe 15.11.2019 Jyväskylä, Lutakko
La 16.11.2019 Lahti, Mössö XXL, Messukeskus
Ke 20.11.2019 Hämeenlinna, Verkatehdas
To 21.11.2019 Ylivieska, Akustiikka
Pe 22.11.2019 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
La 23.11.2019 Vaasa, WS-Arena
Pe 29.11.2019 Tornio, Teatria
La 30.11.2019 Oulu, Teatria
To 05.12.2019 TBA
Pe 06.12.2019 Joensuu, Kerubi
La 70.12.2019 Kuopio, Henry’s Pub
Pe 13.12.2019 Pori, Kehräämö
La 14.12.2019 Helsinki, Tavastia

Seuraa somessa
Facebook: @KolmasNainenVirallinen

Lisätiedot ja haastattelypyynnöt
Tara Kojonen
+358 50 467 3269
tara.kojonen@umusic.com

UUSI SINGLE KOLMAS NAINEN -YHTYEELTÄ

Suomirockin kulmakivi Kolmas Nainen työstää parhaillaan uutta studioalbumia. Tänään julkaistava Suolaisemmat veet on ensimmäinen single syksyllä ilmestyvältä levyltä.

Me ollaan taas aktivoiduttu ja albumi valmistuu kesän mittaan. Syksyllä se sitten julkaistaan. Studiohommat on meille hyvässä ja pahassa tuttua puuhaa. Onhan niitä asioita jotka tahtoo kertaantua ihan niistä ekoista demoista tähän päivään, joista ei millään pääse eroon, mutta bändi on ihan rautaa”, yhtyeen keulakuva Pauli Hanhiniemi kertoo. Ja jatkaa: ”Ennen kaikkea me ollaan oltu kavereita ala-asteelta saakka, ja se on aivan mahtavaa.”

Uusi Suolaisemmat veet -single edustaa Kolmannen Naisen väkevämpää sointia. Lyriikat ovat totuttuun tapaan syntyneet Hanhiniemen mielenmaisemasta. ”Kiinnitin kappaleen demoon heti huomiota, koska siinä oli jotain taikaa. Soittamisesta, erityisesti kitaroinnista, tulee tuohon biisiin hieno tunnelma”, Hanhiniemi taustoittaa.

Harvakseltaan keikkaileva Kolmas Nainen tekee uuden singlen myötä kesällä useita festivaalikeikkoja.

Kolmas Nainen on vaikuttanut suomirockin kartalla jo vuodesta 1982 lähtien. Yhtye on julkaissut uransa aikana useita kaikkien tuntemia klassikoita, kuten Tästä asti aikaa, Elämän tarkoitus, Valehtelisin jos väittäisin, Äiti pojastaan pappia toivoi ja Lautalla. Kokoonpanon edellinen pitkäsoitto Me ollaan ne ilmestyi 2013. Tuleva levy on Kolmas Nainen -yhtyeen kymmenes studioalbumi.

Kolmas Nainen – kesä 2019:
07.6. Ikaalinen, Iskelmäparatiisi 2019
27.6. Haapavesi, Haapavesi Folk Music Festival
28.6. Jämsä, Iskelmä Festivaali
29.6. Kotka, Hotelli Leikari
05.7. Helsinki, Nosturi
06.7. Hämeenlinna, Wanaja Festival
02.7. Oulu, Suomipop Festival
13.7. Jyväskylä, Suomipop Festival
18.7. Tampere, Tammerfest
19.7. Mikkeli, St. Michel Summer Fest
27.7. Kuopio, Kuopiorock
01.8. Puumala, Siltakemmakat
03.8. Kemi, Satama Open Air
24.8. Seinäjoki, OmaSp Stadionfest

Seuraa somessa:
Facebook: @KolmasNainenVirallinen

Haastattelupyynnöt:
Tara Kojonen / Universal Music
Tara.kojonen@umusic.com

Pauli Hanhiniemeltä julki soololevy

Pauli Hanhiniemeltä julki soololevy Minä ja Hehkumo

Pauli Hanhiniemi on tullut tunnetuksi Kolmas Nainen -yhtyeen laulajana ja kehuttuna biisintekijänä. Hanhiniemen yli 30-vuotinen ura artistina saavuttaa nyt uuden virstanpylvään odotetun esikoissoololevyn julkaisun myötä.

Hanhiniemen soolodebyytti Minä ja Hehkumo julkaistaan tänään 19. syyskuuta. Radioista tutuksi ovat jo tulleet singlet Muutkin mokaa, Päivä jatkuu kuukauden ja tuoreimpana Sellaista on c’est la vie.

Soololevyllä Hanhiniemi on heittäytynyt uuteen työskentelytapaan tuottaja Jonas Olssonin kanssa. Levyn biisejä ovat kirjoittaneet Olssonin ja maestron itsensä lisäksi myös Hehkumon Antti Paalanen ja Anne-Mari Kivimäki. Kaikista sanoituksista vastaa tietenkin Pauli Hanhiniemi itse.

”Minä ja Hehkumo seisoo kolmella jalalla. Yhtäältä Hehkumon soundissa ja groovessa, toisaalta Jonaksen häikäilemättömän modernissa tuotannossa, ja minä tuon sisällön. Olen kirjoittanut päätäni vaivanneista aiheista mahdollisimman vilpittömästi. Välillä se on tuottanut novelty-ralleja ja välillä olen ihan vakavoitunutkin.
Levyn tekeminen on poikennut perinteisestä bändilevyn tekemisestä sillä olemme tietoisesti pitäneet näitä kolmea elementtiä etäällä toisistaan, että perspektiivi säilyisi. Ja säilyihän se!” Hanhiniemi kertoo.

Kiertue uuden albumin tiimoilta alkaa 2. lokakuuta.

PAULI HANHINIEMI – Minä ja Hehkumo Tour 2014:

02.10. Radio Suomipop -risteily
03.10. Helsinki, Savoy Teatteri (Lippupalvelu)
04.10. Lappajärvi, Kivitippu
08.10. Järvenpää, Järvenpäätalo (Lippu.fi)
10.10. Seinäjoki, Rytmikorjaamo (Tiketti)
29.10. Espoo, Tapiolasali (Lippupalvelu)
30.10. Hämeenlinna, Verkatehdas (Lippupalvelu)
31.10. Turku, Klubi (Tiketti)
01.11. Lahti, Finlandiaklubi (Lippu.fi)
02.11. Vaasa, kaupungin teatteri
05.11. Tampere, Tampere-talo (Lippu.fi)

Haastattelupyynnöt: Tara Kojonen / Universal Music
tara.kojonen@umusic.com / 050-467 3269