Universal Music Finland

UUTISET / Blogi

VOIMAKAS NOSTO TULEVALTA ALBUMILTA – MARISKA JULKAISI PYSÄYTTÄVÄN SINGLEN

Minä liityin sinuun -single todistaa Mariskan potentiaalin nousta kotimaisen musiikkikentän ytimeen

”Monet länsimaiset pop-kappaleet puhuvat elämän ainutkertaisuudesta: you only live once. Kuitenkin on ihmisiä, jotka tuntuvat tutuilta jo ensinäkemältä. Tämä tunne ja moni muukin seikka on saanut minut epäilemään yhdesti elämistä. Entä jos tulemmekin tänne yhä uudestaan ja siksi jotkut kohtaamistamme ihmisistä tuntuvat heti tutuilta; vanhoilta ystäviltä, joiden kanssa voi jatkaa siitä mihin viime kierrolla jäimme…”

Tällaisin ajatuksin Mariska kuvailee tänään julkaisemaansa singleä Minä liityin sinuun. Kappaleella on vahvat ainekset aikaa kestävään ja koskettavaan pop-hittiin. Artistin itse tekemän rohkean sävellystyön lisäksi se tuo osuvasti esiin myös hänen vahvuuttaan biisinkirjoittajana. Mariskan lisäksi singlen sovituksesta ovat vastanneet Riku Mattila, Anssi Växby ja Väinö Wallenius.

Vuoden alussa käynnistynyt Mariskan uusi musiikillinen taival on herättänyt paljon kiinnostusta musiikkialalla. Myös tänään julkaistu single on saanut osakseen ylistystä jo ennen julkaisuaan. Muun muassa Iltalehden Mikko Räsänen kommentoi Mariskan uutta kappaletta tänään julkaistussa artikkelissa seuraavasti:

”Sanon sen suoraan: Uskon, että Minä liityin sinuun on koko syksyn paras kotimainen kappale ja suuri radiohitti. Siinä yksinkertaisesti on kaikki jättihitin ainekset.”

Kun sinä nukuit viime yönä, nousi Suomeen uusi tähtiartisti -näkökulmatekstin voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Voimakas ja mahtipontinen Minä liityin sinuun enteilee Mariskan tulevaa albumia, joka julkaistaan lokakuun 18. päivä. Mariska on kuvaillut tulevaa viidettä sooloalbumiaan tähänastisen uransa merkittävimmäksi.

Seuraa Mariskaa somessa
Facebook: @mariskaofficial
Instagram: @mariskamusic

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Mari Hautamäki
Universal Music Oy
+358 40 068 5701
mari.hautamaki@umusic.com

MARISKALTA ODOTETTU ALBUMI LOKAKUUSSA

Mariska yllätti tänään faninsa paljastamalla uuden albuminsa julkaisupäivän. Nimikkoalbumi Mariska näkee päivänvalon lokakuun 18. päivä, jonka jälkeen alkavat myös artistin loppuvuoden keikat.

Mariskan omien sanojen mukaan tuleva albumi on hänen tähänastisen uransa tärkein. Kokonaisuudesta ovat vastanneet hänen lisäksi Riku Mattila ja Väinö Wallenius.

– Isoa ja ajatonta. Siinä oli ydinajatus, jota kohti lähdimme kulkemaan. Minun piti matkan aikana päästä yli monesta pelosta ja parannella syvään juurtuneita, tekemisiäni rajoittavia tarinoita. Halusin kirjoittaa sanoituksia, jotka vahvistaisivat minua tiellä kohti valoa ja joihin mahdollisesti toinenkin kanssakulkija voisi samaistua, Mariska avaa.

Albumia on työstetty pitkään. Oman suunnan hakemisen lisäksi aikansa otti myös sopivien yhteistyökumppaneiden löytäminen. Kärsivällisyys kuitenkin kannatti, sillä sen seurauksena sekä kokonainen albumi, että Mariskan ydin lauluntekijänä selkiytyi. Vahvojen tekstien lisäksi Mariska on vastannut ensimmäistä kertaa myös albumin sävellyksestä pääosin itse.

Mariskan tulevan albumin julkaisua juhlitaan virallisesti Helsingin Kuudennella linjalla joulukuussa. Alta löydät tähän asti varmistuneet keikkapaikat.

26.10. Hämeenlinna, Suistoklubi
7.11. Oulu, 45 Special
8.11. Kajaani, Kulma
9.11. Kuopio, Henry´s Pub
13.11. Espoo, Sellosali
15.11. Joensuu, Kerubi
16.11. Porvoo, Taidetehdas
22.11. Kouvola, House of rock
5.12. Tampere, Klubi
7.12. Helsinki, Kuudes linja

Seuraa Mariskaa somessa
Facebook: @mariskaofficial
Instagram: @mariskamusic

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Mari Hautamäki
Universal Music Oy
+358 40 068 5701
mari.hautamaki@umusic.com

MARISKA EI LÄHDE MUUTTUMISLEIKKIIN

Mariska julkaisee tänään toisen singlen syksyllä julkaistavalta albumiltaan. Muuttumisleikki -niminen kappale on artistin omien sanojen mukaan protesti ulkoapäin ohjautuvuudelle. Se sai alkusysäyksensä Mariskaa ahdistaneesta ajatuksesta, jossa ihminen joutuu muuttumaan itselleen vieraaksi ulkopuolisen paineen vuoksi.

– Muistan telkkariohjelman, jossa itsensä näköiset ihmiset joutuivat stylistien käsittelyyn ja sen jälkeen kaiken kansan arvostelemiksi. Siis ruodittaviksi tilanteessa, jossa kaikki omaleimainen oli karsittu heistä kokonaan pois. Samankaltaista vääntöä käydään myös parisuhteissa, joissa se, mikä kumppanissa on ominta minää, pitää unohtaa ja muuttaa muuksi. Halusin kiteyttää kappaleeseen ahdistukseni tästä ilmiöstä. Kappaleesta tuli eräänlainen itsenäisyyden manifesti – tanssittavassa paketissa, Mariska kuvailee.

Mariska on säveltänyt Muuttumisleikki-singlen yhdessä Matti Mikkolan kanssa.

Vajaa pari vuotta sitten Mariska aloitti yhteistyön Riku Mattilan sekä Väinö Walleniuksen kanssa. Kolmihenkisen tiimin yhteistyön tuloksena Mariskan musiikillinen suunta terävöityi. Ensimmäinen maistiainen tästä kuultiin viime tammikuussa Grafeenia-singlen muodossa. Tällä hetkellä heillä on valmiina ajattomia, mutta moderneja pop-kappaleita yhteensä albumillisen verran.

Seuraa Mariskaa somessa:
Facebook: @mariskaofficial
Instagram: @mariskamusic

Haastattelupyynnöt:
Mari Hautamäki
0400685701
mari.hautamaki@umusic.com