Pesso julkaisi uuden singlen ”Maria”

Maria on musiikillinen viittaus kaikkeen musiikkiin, jota vihasin nuorempana

Viime marraskuussa kehutun ”Kunnes mä tapasin sut” debyyttialbumin julkaisseelta Pessolta saadaan tänään 6.9. ensimmäinen maistiainen alkuvuonna julkaistavalta toiselta levyltä. Uudella Maria singlellä kuullaan feattaamassa Karina -yhtye. Pesso itse kertoo kappaleesta seuraavaa:

Maria on musiikillinen viittaus kaikkeen musiikkiin, jota vihasin nuorempana. Marian teksti kysyy, onko totuudella väliä ja vastaa siihen, että hyvä tarina on aina parempi kuin totuus. Kappaleella kuullaan Karina -yhtyeen laulua sekä Janne Saarisen oboe soolo.

Pesso on 30-vuotias omaleimaista suomiräppiä tekevä muusikko ja biisinkirjoittaja. Hän säveltää, sanoittaa, sovittaa sekä tuottaa musiikkiaan yhdessä Mikko Pennasen kanssa. Lisäksi hän on tehnyt musiikkia pitkään myös muille artisteille.

Seuraa Pessoa
Facebook: @mcpesso
Instagram: @mcpesso

Keikat
www.allday.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Jannika Nyqvist
p. +358 40 684 2029
jannika.nyqvist@umusic.com