MAAILMANTÄHTI MARK KNOPFLERILTA UUSI LEVY TÄNÄÄN

MARK KNOPFLERIN YHDEKSÄS SOOLOLEVY DOWN THE ROAD WHEREVER ON NYT JULKAISTU

Laulaja-lauluntekijä Mark Knopfler julkaisee yhdeksännen sooloalbuminsa Down The Road Wherever tänään perjantaina 16.11. Albumi pitää sisällään 14 tyylikästä Knopfler-sävellystä, jotka saivat inspiraationsa eri aiheista ja eri aikakausilta, aina Knopflerin Dire Straits -ajoilta Deptfordista lähtien. Knopflerin lämmin lauluääni ja rikkaat kitaramelodiat ovat yhtä henkeäsalpaavia kuin aina ennenkin.

Mark Knopfler kertoo levynteosta seuraavaa: ”Albumin tekeminen – kappaleen säveltäminen ja sen vieminen muusikoille – voi olla aika mutkainen tie eikä suinkaan mikään moottoritie. Saatat päätyä muutaman kerran umpikujaan, joudut tekemään vaikean käännöksen ja yrität saada itsesi taas päätielle mahdollisimman hienovaraisesti. Mutta se on osa albumin tekemisen hauskuutta.”

Knopfler tuotti Down The Road Wherever -albumin yhdessä Guy Fletcherin kanssa ja se äänitettiin British Grove Studioilla Lontoossa. Levyllä soittavat muusikot ovat pitkälti samoja, jotka ovat olleet jo useamman vuoden Knopflerin matkassa.

Down The Road Wherever kappalelista:
1. Trapper Man
2. Back On The Dance Floor
3. Nobody’s Child
4. Just A Boy Away From Home
5. When You Leave
6. Good On You Son
7. My Bacon Roll
8. Nobody Does That
9. Drovers’ Road
10. One Song At A Time
11. Floating Away
12. Slow Learner
13. Heavy Up
14. Matchstick Man

Mark Knopfler somessa:

Facebook: www.facebook.com/MarkKnopfler
Twitter: www.twitter.com/MarkKnopfler

Lisätiedot:
Teea Kasurinen
Universal Music
teea.kasurinen@umusic.com

Voit ladata Mark Knopflerin uudet pressikuvat tästä.