VINEN KAUTTA TANSSIMUSIIKIN URANUURTAJAKSI

Kuka hän on?

Dawin on 24-vuotias, Brooklynista lähtöisin oleva Republic Records -labelin signaus, jonka kappaleet ovat todellisia bileanthemeita, jotka on maustettu isoilla beatdropeilla ja tarttuvilla lyriikoilla.

Miten kaikki alkoi?

Dawin haki nostetta uralleen ensin Myspacen sekä YouTuben kautta, mutta herran jumpstart tulikin vasta videosovellus Vinen kautta, jossa hänen hittinsä ”Just Girly Things” keräsi nopeasti näkyvyyttä. Suosio Vine -videoiden parissa jatkui myös kundin seuraavalla ”Dessert”-sinkulla, mikä todisti ettei Dawinin suosio ollut pelkkä satunnainen onnenpotku. ”Dessert” levisi räjähdysmäisesti fanien tekemillä kuuden sekunnin pituisilla videoilla ja sai Youtubessakin huomiota keräten yli 50 miljoonaa katselukertaa.


Mitä seuraavaksi?

Hittiensä myötä Dawinista on nopeasti tulossa yksi tanssimusiikin johtavista ja ylivoimaisista uranuurtajista maailmalla. Artisti itse on kuitenkin pohtinut hyllyttävänsä beat-drop hitit joksikin aikaa. Kundi kertoo, että hänestä olisi hienoa näyttää faneille intiimimpi, riisuttu puoli itsestään. ”Ehkä vain minä ja kitara”, Dawin vinkkaa ja jatkaa: ”Useimmat ihmiset eivät ehkä osaisi odottaa sellaista minulta”.


Psst…
Dawinin ”Dessert”-hitti on tällä hetkellä todella kuumaa kamaa tanssijoiden keskuudessa ja biisiä onkin koreografioitu upeasti – tästä yksi upea tanssi olkaa hyvä!

Dawinin löytää myös Instagramista, Facebookista ja Twitteristä.