Oulusta Helsinkiin ja Berliiniin kotiutunut musiikintekijä Nelli Milan julkaisee neljän kappaleen EP:n 15.11.

EP:llä kuuluu Nelli Milanin musiikin uusi elektroninen suunta ja artisti vastaa itse valtaosin kappaleiden tuotannosta. Vain Konfettei-kappale on yhteistuotanto Alpo Nummelinin (Ruusut) kanssa. EP sisältää kappaleet: Darkroom, Konfettei, Nolla ja Lohikäärmettä mä metsästän.

Nelli kuvailee uutta musiikillista suuntaansa kokeelliseksi elektropopiksi, jolla hän on päässyt toteuttamaan itseään uudella tavalla ja tuomaan myös vaikutteita pitkäaikaisesta intohimostaan teknoon ja kokeelliseen elektroniseen musiikkiin. ”Vaikka oon kuunnellut paljon tyylipuhdasta teknoa niin eniten inspiroi ennakkoluuloton genrejen yhdistely mihin itsekin pyrin. Kiinnostaa tuoda popin muotokielen alle ronskisti vaikutteita alakulttuureista silleen että biisit on edelleen selkeitä ja samastuttavia eli poppia”, artisti kuvailee.

Samanaikaisesti myös keikkailun luonne muuttuu täysin. Nelli Milan on aloittanut dj-keikkojen teon ja aikoo rakentaa oman musiikin ilmaisuun elektroliveshow:n aluksi kahden ihmisen, synien ja tietokoneiden voimin ja laajentaa kokonpanoa tilanteen mukaan tulevaisuudessa.

Nelli Milanin tummanpuhuva bändivetoinen debyyttialbumi Yli naapurin aitojen julkaistiin huhtikuussa 2016 pienlevy-yhtiö Mediacroco Recordsin toimesta. Alkuvuodesta 2017 Nelli Milan kiinnitettiin Universalille Bassoradion Nost€-kisan erityispalkittuna. Universalin kautta hän on aiemmin julkaissut kaksi singleä.

Seuraa Nelli Milania somessa
Facebook: @nellimilanvirallinen
Instagram: @nellimilan

Lisätiedot/haastattelupyynnöt
Satu Snellman
Universal Music Oy
+358 40 50 88 190
satu.snellman@umusic.com