Universal Music Finland

UUTISET / Blogi

ANNA PUU: THE INTERGALACTIC LOVE ODYSSEY 2.0 -KONSERTTI HARTWALL ARENALLA 30.11.

UUSI SINGLE TAIKAA JULKAISTIIN TÄNÄÄN

Anna Puu esiintyy omassa jättikonsertissaan Hartwall Arenalla 30. marraskuuta 2019. Liput The Intergalactic Love Odyssey 2.0 -konserttiin tulevat myyntiin maanantaina 29.4. klo 9.00 Ticketmasterissa. Tänään julkaistiin myös uusi single Taikaa.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta Anna Puun debyyttialbumin julkaisusta. Juhlavuosi huipentuu marraskuun 30. päivä, kun artisti nousee Hartwall Arenan lavalle The Intergalactic Love Odyssey 2.0 -konsertissaan. Viime kesän avaruusteemaisella keikallaan Flow’ssa Anna Puu tanssitti yleisön hurmioon. Se antoi jo esimakua tulevasta, mutta Hartwall Arenalla tähden pop-spektaakkeli nähdään suurempana ja upeampana kuin koskaan. Liput keikalle tulevat myyntiin maanantaina 29.4. – päivälleen 10 vuotta Anna Puun debyyttialbumin julkaisun jälkeen.

Konsertissa on pukeutumiskoodi space. Mikäli siis haluaa heittäytyä juhlatunnelmaan pukeutumalla konsertin avaruusteeman mukaisesti, on se enemmän kuin tervetullutta.

”Tämä konsertti on mun artistiuran 10-vuotisjuhlabileet! Kun mietin, millaiset juhlat haluan järjestää, niin ne ovat sellaiset, jossa kaikki vieraat voivat olla osana juhlaa. Tässä kosmisessa konsertissa toivon, että yleisö voi olla enemmän kuin katsojan roolissa!” kertoo Anna.
Tänään keskiviikkona Anna Puulta saadaan myös uusi single Taikaa; rakkautta, kesää ja iloa sykkivä popkappale. Anna esittää Taikaa-singlen ylihuomenna perjantaina The Voice of Finlandin finaalilähetyksessä.

Viime elokuussa julkaistulla viidennellä studioalbumillaan Nälkäinen sydän Anna Puu uudistui tyylikkäästi ja valloitti uudella, entistä elektronisemmalla soundillaan niin kriitikoiden kuin fanienkin sydämet. Kultarajan ylittänyt albumi toi Anna Puulle helmikuussa Vuoden pop- ja Vuoden naissolisti -Emmat. Ennen Hartwall Arenan keikkaa artisti on mahdollista nähdä festarikiertueella, joka käynnistyy Seinäjoen Provinssista 28.6. ja päättyy Hyvinkään Red Carpet -tapahtumaan 31.8.

www.instagram.com/annapuuofficial
www.facebook.com/annapuuofficial

Anna Puu
The Intergalactic Love Odyssey 2.0 -konsertti
Hartwall Arena 30.11.2019

Lipunmyynti ma 29.4 klo 09.00 www.ticketmaster.fi/annapuu
Alkaen 39,90eur

VIP-liput www.tmgevents.fi

Konsertin järjestäjä ja lisätiedot:
Nelonen Media / Marko Salo
marko.salo@nelonenmedia.fi / 040-8309838

Anna Puun haastattelupyynnöt:
Universal Music / Tuula Salminen
tuula.salminen@umusic.com / 040-9011266

ANNA PUULLE KULTAA NÄLKÄINEN SYDÄN -ALBUMISTA

Anna Puun menestyksekäs vuosi huipentuu kultalevyyn ja kolmeen loppuunmyytyyn Tavastian-keikkaan

Anna Puu julkaisi elokuun 10. päivä viidennen studioalbuminsa Nälkäinen sydän, joka on löytänyt tiensä niin fanien kuin kriitikoidenkin sydämiin. Levy nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan ykkössijalle ja se on ylittänyt kultarajan. Albumia on kehuttu Puun parhaaksi ja sen tuotantoa maailmanluokan tasoiseksi.

Levyltä irrotettua Me ollaan runo -singleä on soitettu radioissa jo yli 5300 kertaa ja syyskuussa se nousi radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi.

Albumin julkaisua seuranneena päivänä Anna Puu nousi Flow Festivalin lavalle INTERGALACTIC LOVE ODYSSEY -erikoiskeikallaan ja tanssitti ääriään myöten täynnä olevan teltan yleisöä entistä elektronisemmalla popmusiikillaan. Flow’sta käynnistyi syksyn kiertue, joka huipentuu joulukuussa kolmeen loppuunmyytyyn Tavastian-keikkaan.

 

Anna Puu uusiutui ja teki parhaan levynsä (Keskisuomalainen) ****

Nälkäinen sydän on Anna Puun paras…biisit ovat tarttuvia ja tuotanto maailmanluokkaa (Suomen Kuvalehti)

Anna Puu luo taitavasti nahkansa Nälkäinen sydän -levyllään (Karjalainen)****

Levy enteilee hänestä entistä suurempaa poptähteä (Helsingin Sanomat) ****

 

www.facebook.com/annapuuofficial

www.instagram.com/annapuuofficial

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Universal Music / Tuula Salminen

Puh. 040-9011266 / tuula.salminen@umusic.com

ANNA PUULTA ALBUMI 10.8. JA ERIKOISKEIKKA FLOW’SSA 11.8.

Anna Puu julkaisee viidennen studioalbuminsa NÄLKÄINEN SYDÄN perjantaina 10.8. Albumilta on julkaistu kolme singleä: Nälkäinen sydän, Tarviin vielä yhden yön aikaa ja Me ollaan runo, joista kaksi viimeksi mainittua ovat viimeisen vuoden aikana olleet Suomen radioiden soitetuimpien kappaleiden joukossa.

Albumin julkaisua seuraavana päivänä artisti nousee Flow Festivalin Lapin Kulta Red Arena -lavalle erikoiskeikallaan, joka kantaa nimeä THE INTERGALACTIC LOVE ODYSSEY.

Anna Puu kertoo keikasta Flow’ssa ja uudesta albumista seuraavaa: ”Flow Festivaleilla esiintyminen on ollut pitkäaikainen haaveeni. Odotan jännityksellä miten suureellinen visioni sekä uudet elektronisemmin ja rytmikkäämmin soivat kappaleet toimivat yhteen muutamien vanhojen biisieni kanssa. Siitä tulee mielenkiintoinen seikkailu, eikä uuden albumin sisältöä pääse tämän tuoreemmin kokemaan!

Halusin antaa albumille nimen ”Nälkäinen sydän”, koska kaikki levyn 11 kappaletta ovat pieniä ikkunoita sellaisiin hetkiin, jossa sydän kertoo mitä se ajattelee ja haluaa.”

Uuden albumin myötä Anna Puu lähtee kiertämään Suomea seuraavasti:

11.08.2018 Helsinki, Flow Festival – THE INTERGALACTIC LOVE ODYSSEY
01.09.2018 Padasjoki, Sataman Valot
14.09.2018 Naantali, Kaivohuone
29.09.2018 Jämsä, Himos Areena / Octoberfest
05.10.2018 Kuopio, Lehtiä Ilosaaressa / Kuopiohalli
06.10.2018 Joensuu, Lehtiä Ilosaaressa / Joensuu Areena
12.10.2018 Vaasa, Rewell Center
13.10.2018 Kokkola, Kampus Halli
15.10.2018 Helsinki, Viking Mariella
19.10.2018 Lahti, Finlandia Klubi
26.10.2018 Turku, Viking Grace
27.10.2018 Turku, Viking Grace
02.11.2018 Oulu, Areena Oulu
03.11.2018 Laukaa, Peurunka Areena
10.11.2018 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
23.11.2018 Lappeenranta, Meidän Pikkujoulut – Saipa 70-V
24.11.2018 Tampere, Iskelmätalvi
01.12.2018 Jyväskylä, Pikkujoulucircus
05.12.2018 Köyliö, Lallintalo
14.12.2018 Helsinki, Tavastia

Anna Puu on laulanut itsensä suomalaisten sydämiin upeilla popmelodioillaan ja samaistuttavilla lyriikoillaan. Hän on julkaissut neljä studioalbumia ja yhden kokoelmalevyn: Anna Puu (2009), Sahara (2010), Antaudun (2012), Rakkaudella, Anna Puu (2015) ja Melankolian riemut (kokoelma 2016). Lukuisilla Emmoilla palkittu Anna Puu on ollut mukana Vain elämää -televisiosarjassa syksyllä 2016 sekä Voice of Finland -ohjelman tähtivalmentajana vuosina 2017 ja 2018.

www.instagram.com/annapuuofficial
www.facebook.com/annapuuofficial

Keikat:
Central Line Entertainment / Petri Ekman
petri.ekman@centralline.fi / 0400-866413

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Universal Music / Tuula Salminen
tuula.salminen@umusic.com / 040-9011266