PYHIMYKSEN ON PAREMPI YKSIN

Suomen isoin rap-artisti Pyhimys yllätti tänään faninsa julkaisemalla kaksi uutta kappaletta Parempi yksin ja Paranoid 4:20. Näistä ensimmäinen on artistin seuraava virallinen single. Parempi yksin -kappaleen tuotannossa kuullaan myös tuttu sample 90-luvun hittikappaleesta Better Off Alone.

Olin ysärillä niin räppipäissäni, että mulla oli vähän kielteinen suhtautuminen sen aikaiseen tekno- ja dance-musiikkiin. Myöhemmin olen fiilistellyt etenkin vähän näitä haikeampia dance-sävellyksiä, joista yksi on juurikin Alice Deejayn Better Off Alone. Biisissä hyvä melodia jää hieman jumputuksen alle, ja mä halusin tehdä siitä oman näköisen 2020-luvun version, Pyhimys avaa.

Parempi yksin ja Paranoid 4:20 ovat kummatkin toteutettu osana Spotify Singles -konseptia, jossa Pyhimys on mukana ensimmäisenä suomalaisena artistina. Konseptin ideana on, että artisti äänittää Spotifyn Tukholman-studiolla kaksi kappaletta, joista toinen on uudelleenversiointi artistin omasta vanhasta kappaleesta ja toinen taas versiointi jonkun toisen artistin julkaisusta. Aikaisemmin Spotifyn studiolla omia Spotify Singles -kappaleitaan ovat versioineet muun muassa Tove Lo ja Lykke Li.

Pyhimyksen vuosi käynnistyi menestyksekkäästi MIKKO-albumijulkaisun myötä. Albumi oli Suomen virallisen albumilistan ykkönen yhteensä kolme viikkoa ja ylitti hiljattain myös platinarajan. Tämän kunniaksi albumista julkaistaan platinapainos, joka sisältää myös tänään julkaistut uudet kappaleet. Vinyyli on saatavilla 24. huhtikuuta.

Kuva: Emil Larsson

Seuraa somessa:
Facebook: @paradisemikko
Instagram: @socialsuicidebomber

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mari Hautamäki
Universal Music Oy
+358 40 068 5701
mari.hautamaki@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

PEARL JAMIN KAHDESTOISTA STUDIOALBUMI ON NYT JULKAISTU

Rock-yhtye Pearl Jam tekee näyttävän paluun uudella albumillaan Dark Matter  “Seattle giants’ twelfth album hits like a triple espresso” – Mojo…

MAAILMAN MENESTYNEIN ARTISTI TAYLOR SWIFT JULKAISI UUDEN ALBUMIN

Vuoden merkittävin albumijulkaisu The Tortured Poets Department valloittaa musiikkimaailman tänään Supertähti Taylor Swift on juuri julkaissut uuden albumin The Tortured Poets Department.…

VUODEN YHTYE KUUMAA JULKAISEE KOLMANNEN ALBUMINSA

Tänään uuden albumin julkaissut KUUMAA on kiistatta vuoden suosituin kotimainen yhtye. Koko uransa aikana lähes 150 miljoonaa striimannut kokoonpano on…