FOLLAA KUBEA SOMESSA, UUSI ALBUMI SYYSKUUSSA

Kube julkaisee uuden singlen Follaa, odotettu albumi Hakunilah Killah 13.9.

Jo pitkään suomiräpin suunnannäyttäjiin kuulunut Kube julkaisee tänään uuden kappaleen Follaa. Kappale ottaa rohkeasti kantaa sosiaalisen median epäkohtiin. Follaa on kolmas singlelohkaisu tulevalta albumilta Hakunila Killah, joka julkaistaan 13.9.

Toisinaan tulee se fiilis et haluu ottaa kantaa johonkin asiaan mikä vaikuttaa negatiivisesti ihmisiin. Itseäni ärsyttää tässä ajassa se, ettei oikealla osaamisella ja alkuperäisyydellä ole niinkään merkitystä vaan tuntuu, että kaikki on vain silmänlumetta. Ne menestyvät ketkä brändää itsensä parhaiten, riippumatta siitä onko se idea oma tai ylipäätänsä edes se juttu mitä haluaa tehdä. Tehdään vain sitä mikä on suosittua somessa”, Kube avaa.

Hakunilah Killah on Kuben viides studioalbumi, jonka ensimmäinen single WUSSUP julkaistiin huhtikuussa ja toinen single Resepti heinäkuussa. Hakunilasta kotoisin oleva Kube, oikealta nimeltään Jussi Tapani Hauta-Aho, on julkaissut uransa aikana neljä studioalbumia ja saanut kaksi Emma-ehdokkuutta. Hiljattain oman labelin Killah Recordsin perustaneen artistin viimeisin pitkäsoitto All Jucci julkaistiin 2018. Kultarajan ylittänyt albumi sisältää muun muassa tuplaplatinaa streamanneen jättihitin Plug. Kube esiintyy tulevana viikonloppuna Tampereen Ratinassa Blockfesteillä.

FOLLAA KUBEA:

Facebook: @Kube
Instagram: @kube_kube
Twitter: @kube_virallinen