QUEENIN ENNEN JULKAISEMATONTA MATERIAALIA BOHEMIAN RHAPSODY -SOUNDTRACKILLA

Marraskuussa ilmestyvän Bohemian Rhapsody -elokuvan soundtrackilta löytyy ennen julkaisemattomia livetaltiointeja sekä uusia versioita vanhoista klassikoista

Bohemian Rhapsody on 2. marraskuuta ensi-iltansa saava elämänkertaelokuva legendaarisesta brittiyhtye Queenistä, keskittyen sen solisti Freddie Mercuryyn. Elokuva kertaa bändin tarinan sen alkuvaiheista ikoniseen Live Aid -esiintymiseen asti. Freddie Mercuryna nähdään amerikkalaisnäyttelijä Rami Malek. Elokuvan trailerin voi nähdä tästä.

Elokuvan soundtrack ilmestyy kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa, 19. lokakuuta. 22 kappaleen levy sisältää ennen julkaisemattomat livetaltioinnit bändin unohtumattomalta Live Aid -keikalta vuodelta 1985. Yhtyeen kyseistä konserttia on kehuttu yhdeksi parhaista live-esiintymisistä rockin historiassa. Lisäksi soundtrackilta löytyy muita harvinaisia livetaltiointeja, uusia versioita vanhoista suosikeista sekä valikoima bändin upeimpia studiokappaleita. Soundtrackin kappaleiden tuotannosta vastaavat yhtyeen jäsenet Brian May ja Roger Taylor.

Soundtrackin kappalelista:
1. 20th Century Fox Fanfare
2. Somebody To Love
3. Doing All Right… revisited (by Smile)
4. Keep Yourself Alive (Live at the Rainbow)
5. Killer Queen
6. Fat Bottomed Girls
7. Bohemian Rhapsody
8. Now I’m Here (Live at Hammersmith Odeon)
9. Crazy Little Thing Called Love
10. Love Of My Life (Rock In Rio)
11. We Will Rock You (Movie Mix)
12. Another One Bites The Dust
13. I Want To Break Free
14. Under Pressure (by Queen & David Bowie)
15. Who Wants To Live Forever
16. Bohemian Rhapsody (Live Aid)
17. Radio Ga Ga (Live Aid)
18. Ay-Oh (Live Aid)
19. Hammer To Fall (Live Aid)
20. We Are The Champions (Live Aid)
21. Don’t Stop Me Now… revisited
22. The Show Must Go On

Lisätiedot:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com