Tuomas Kauhanen ei jaksa olla Jeesmies

Tuomas Kauhanen julkaisee tänään uutta musiikkia. Jeesmies on kappale, joka kaikesta hyväntuulisuudestaan huolimatta on lähtöisin artistin sairastamasta masennuksesta.

Kauhanen kertoo uudesta kappaleestaan: ”Koko prosessi biisintekoon alkoi siitä, että olin tosi masentunut ja silloin syntyi vain masentunutta musiikkia. Syyllistin itseäni siitä, että en pystynyt tekemään positiivista ja iloista rallatusta, joten päätin kääntää perinteiset ’hyvänmielenbiisit’ ympäri.
Jeesmies-kappaleessa nauretaan sille mielikuvalle, mikä Tuomas Kauhasesta on olemassa. Kappale kertoo siitä fiiliksestä, kun ei jaksa olla enää mukava. Joskus ottaa niin paljon päähän, ettei asialle voi kuin nauraa. Tämä toimi hyvänä terapiabiisinä!”

Kauhanen on tehnyt kappaleen yhdessä Sami Tammisen kanssa ja biisin tuotannosta vastaa totuttuun tapaan huipputuottaja Henri ’MGI’ Lanz. Rudi Rokin ja Lauri Laukkasen tekemä musiikkivideo julkaistaan tänään klo 8:00 Tuomas Kauhasen Instagram-sivulla. Video on ensimmäinen kokonaisuudessaan Instagramissa julkaistava musiikkivideo Suomessa.

Vuonna 2013 debyyttialbuminsa julkaissut artisti on tunnettu erityisesti hiteistään Enkeli (Vuoden 2013 virallinen kesähitti), Pummilla Tallinnaan sekä Paita kattoon (Leijonien virallinen kisabiisi 2016). Kauhasen musiikkia on streamattu Spotifyn ja YouTuben kautta yhteensä jo yli 45 miljoonaa kertaa. Kesällä räppäri keikkailee harvakseltaan, sillä elokuussa on luvassa jälleen uutta musiikkia ja kiertue.

Seuraa Tuomasta:

Facebook: www.facebook.com/tuomaskauhanenofficial
Instagram: www.instagram.com/tuomaskauhanen
Twitter: www.twitter.com/tuomaskauhanen

Keikat:
AJ Saarela
M-Eazy Music Live Oy
044 2199 311
aj@meazymusic.fi

Lisätiedot/haastattelupyynnöt:
Tara Kojonen
Universal Music Oy
050 4673 269
tara.kojonen@umusic.com