SUURIA TUNTEITA, SUORIA SANOJA – SÄRMIKÄS NELLI MILAN

Asennetta ja herkkyyttä samassa paketissa – Nelli Milanin uutuussingle Älä soita mulle julkaistaan huomenna 8.3.

Oululaistaustainen laulaja-lauluntekijä Nelli Milan julkaisee uutuussinglensä Älä soita mulle 8.3. ”Se on biisi siitä hetkestä kun on pakko myöntää itselle et se toinen onkin jotain ihan muuta mitä se antoi ymmärtää. Ja sit kun lopulta rimpuilee ulos siitä polkemisesta ja alistamisesta niin saa voimaa sanoa sille paskiaiselle että älä soita mulle enää koskaan”, kertoo Nelli kappaleesta.

Universal Musicin uusi artisti löytyi Basson Noste-kampanjan kautta jo jokunen aika sitten ja on kehitellyt musailmaisuaan kaikessa rauhassa. Oikeat yhteistyökumppanit ovat nyt löytyneet, samoin kuin oma tyyli tehdä musiikkia. Nelli ei ole kuitenkaan mikään vasta-alkaja musiikin saralla vaan on esittänyt, tehnyt ja julkaissut musiikkia jo pitkään. Ensimmäinen biisi on syntynyt 5-vuotiaana ja omakustannealbumi on julkaistu v. 2016. Musiikilliset juuret ovat indie- ja bänditaustassa ja häntä puhuttelee myös kasari- ja ysäriestetiikka. Tämä kaikki kuuluu uudessa omassa ilmaisussa, josta Nelli kertoo:”Biisien aiheet käsittelee tällä hetkellä paljon sellasta oman paikan etsimistä maailmassa ja ihmissuhteissa. Paljon on kriiseilyä 20 – 30 ikävuosien välillä kun lapsuus loppui mutta elämä on liian levällään ollakseen vielä aikuisenkaan.” Nelli tulkitsee suuria tunteitaan ripauksella itseironiaa ja lakoniaa, hänessä yhdistyy asenne ja herkkyys.

Nelli Milan nähdään keikalla heti uuden sinkun julkaisun myötä esiintymässä 9.3. Nosturissa Helsingissä.

Seuraa Nelli Milania somessa:
Facebook: NelliMilan
Instagram: NelliMilan

Keikat:
Mikko Varjamo
mikko.varjamo@hogmusic.fi
+358 40 8433 169
Mikko Korpi
mikko.korpi@hogmusic.fi
+358 50 3719 229

Lisätiedot/haastattelupyynnöt:
Satu Snellman
Universal Music Oy
p. 040 50 88 190
satu.snellman@umusic.com