JANNA LAULAA TAHDON

Parhaillaan Tähdet tähdet -ohjelmassa kilpaileva Janna valmistelee toista suomenkielistä albumiaan, joka julkaistaan alkuvuodesta 2018. Tulevalta levyltä julkaistaan nyt keskiviikkona 18.10. uusi single ”Tahdon”. Kaihoisa kappale vie ajatukset viattomaan menneisyyteen, aikaan ennen huolia ja pelkoja. ”Tahdon syntyi siitä ajatuksesta, että haluaisi palata takaisin aikaan kun oli vielä viaton ja vähän sinisilmäinenkin, ja siitä että aikuisenakin pystyisi pitämään lapsenomaisen uskon ja innon elämään”, Janna kertoo.
Kappale on tehty yhteistyössä Saara Törmän, Aku Rannilan ja Henkka ”MGI” Lanzin kanssa.

Jannan suomenkielinen debyyttialbumi, vuonna 2014 julkaistu ”Janna” toi hänelle viisi Emma-ehdokkuutta ja Iskelmä-palkinnon. Levy on streamannut kultaa. Kultaa ovat streamanneet myös Jannan uudet singlet; viime vuonna julkaistut ”Paljon onnee” ja ”Anna mä puhallan” sekä tänä vuonna julkaistut singlet ”Mitä jos” ja ”Vaikee mut oikee” feat Nikke Ankara.

Seuraa Jannaa somessa:
Facebook: jannavirallinen
Instagram: jannahurmerinta
Snapchat: jannahurmerinta

Keikat: janna.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Universal Music / Satu Snellman
satu.snellman@umusic.com
p. 040 50 88 190