Universal Music Finland

UUTISET / Blogi

Evelina - 24K_promo_2

EVELINALLE LISÄÄ KULTAA JA PLATINAA

Evelinalle platinaa uusimmasta Ei filtterii -sinkusta! Samaan aikaan myös eka sinkku, toukokuussa julkaistu Vuoristorataa ylitti kultarajan!

Evelinan debyyttialbumi, lokakuussa julkaistu 24K ylitti platinarajan streamien perusteella jo ennen julkaisuaan. Levyn kappaleita oli kuunneltu yli 20 000 000 kertaa ennen albumin julkaisua 28.10. Evelinan sinkkuhitit ovat tavoittaneet valtaisan yleisön. Honey-sinkku on yksi harvoja suomalaisia julkaisuja, jota on kuunneltu reilusti yli 10 000 000 kertaa Spotifyssa! Myös Sireenit-sinkku on streameillaan jättihitti, yli 7,2 miljoonaa kuuntelua. Sushi-sinkku lähentelee platinarajaa, sitä on kuunneltu yli 3,8 miljoonaa kertaa ja uusin sinkku, syyskuun lopulla julkaistu Ei filtterii on nyt ylittänyt maagisen 4 miljoonan platinarajan! Eka sinkku Vuoristorataa ylitti juuri kultarajan 2 miljoonalla striimillään ja albumikappale Fuulaa lähenee myös kultarajaa. Kaiken kaikkiaan Evelinan 24K-levyn kappaleita on kuunneltu Spotifyssa 32 miljoonaa kertaa.

Evelinan supersuosio näkyy myös Emma-ehdokkuuksilla, hän on ehdolla neljässä kategoriassa: Vuoden tulokas, Vuoden pop, Vuoden albumi sekä yleisöäänestyksessä Vuoden artisti/yhtye! Evelina nähdään myös esiintymässä Emma Gaalassa 4. helmikuuta.

Myös keikkarintamalla on ollut vahva vuosi – Evelinalla on ollut 142 keikkaa tänän vuonna. Kova keikkatahti huipentui viikonloppuna viimeisiin vetoihin ja jatkuu ansaitun loman jälkeen taas alkuvuonna.

Seuraa Evelinaa somessa:
Facebook: evelinavirallinen
Instagram: evelinavirallinen
Snapchat: yliylijumalatar
Twitter: yliylijumalatar

Keikkakalenteri: evelina.fi

Lisätiedot/haastattelupyynnöt:
Satu Snellman
Universal Music Oy
p: 040 50 88 190
satu.snellman@umusic.com

tefloncircus_vainteflarit_01

TEFLON BROTHERS ESIINTYY HELSINGIN JÄÄHALLISSA 13.5.2017

Supersuosittu Teflon Brothers järjestää Helsingin jäähallissa megaluokan shown ensi keväänä 13. toukokuuta! Teflon Circus -nimellä kulkeva konsertti tuo Helsingin jäähalliin Suomen lahjakkaimmat nuoret taiteilijat Sirkusartistikoulutuksesta Lahdesta. Sirkustaiteilijat tuovat konserttiin kokonaan uudenlaisen visuaalisen ulottuvuuden jollaista ei olla Suomen hiphop -skenessä aiemmin nähty.
Konsertissa kuullaan yhtyeen kovimmat hitit sekä muutamia harvinaisempia kappaleita joiden live-toteutukseen on rakennettu persoonallinen visuaalinen teema. Teflonit juhlistavat keikalla
10-vuotista taivaltaan ja konsertissa tullaan näkemään myös liuta vierailevia artisteja.

Pyhimyksen, Heikki Kuulan ja Volin muodostama Teflon Brothers on vuosien varrella ehtinyt tehtailla valtavan määrän hittikappaleita, joissa vierailijoina on kuultu artisteja aina
Stigg Doggista ja Olavi Uusivirrasta Ressu Redfordiin ja Aku Hirviniemeen. Teflonit ovat tottuneet esiintymään pilke silmäkulmassa, joten konsertista on lupa odottaa hauskaa ja viihdyttävää
spektaakkelia, jossa bändin kappaleet nousevat uudelle tasolle näyttävän visuaalisen tuotannon ja sirkuksen siivittämänä.

Vuonna 2006 perustettu Teflon Brothers on yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä. Heidän musiikkiaan on streamattu yli 56 miljoonaa kertaa Spotifyssa ja musiikkivideoille on kertynyt yli 23 miljoonaa
katselua. Räppitrion viimeisimmät kuusi singleä Siivet, Hubba Bubba, Lähiöunelmii, Pämppää, Ay Ay Ay ja Juusto Katolle ovat streamanneet Spotifyssa yhteensä yli 36 miljoonaa kertaa.

Liput tulevat myyntiin Ticketmasteriin 14.12.2016 klo 9.00.

Katso Teflon Circus -tiedotusvideo tästä:

Youtube
Facebook
Lataa tiedosto

Teflon Brothers somessa:
Facebook: TeflonBrothersOfficial
Instagram: @teflonbrothers

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Jannika Nyqvist / Universal Music
jannika.nyqvist@umusic.com

Lisätiedot konsertista mediolle ja kumppaneille
Sami Vepsäläinen / Event Up Oy
Sami.vepsalainen@fum.fi

skandaali_muokattu

SKANDAALI TEKI PALUUN

Odotetun paluun tekevä Skandaali julkaisee perjantaina 9.12. uuden Panomies-singlen M-Eazy Musicin ja Universal Musicin kautta.

Skandaali, eli Joonas Palmgren, on helsinkiläinen pitkänlinjan räppäri. Hän aloitti räppäämisen 21 vuotta sitten ja siitä asti hänen tavoitteenaan on ollut olla Suomen teknisesti paras MC.

Uransa alkuaikoina Skandaali tutustui Ezkimo-räppäriin, joka pyysi hänet keikoilleen lämppääjäksi kuultuaan tämän demoja. Vuonna 2003 räppäri julkaisi Putkaradio-debyyttialbuminsa. Levyä seurasivat Rockin’ da North -organisaation musaprojektit ja toinen sooloalbumi Kultalevy, joiden jälkeen artisti päätti keskittyä opiskeluun ja työelämään. Musiikin tekeminen ei kuitenkaan missään vaiheessa loppunut täysin.

”Comeback alkoi vähitellen kiinnostaa, kun huomasin että vaikka Suomesta löytyy monia pitkän uran tehneitä taitavia rap-artisteja, suomalainen keskivertoräppäri on edelleen teknisesti surkea”, avaa Skandaali.

”Uuden singlen innoittajana toimi Kummeli-sketsi, jossa kaksi miestä spekuloi naapuruston Panomiehen tekemisiä”, jatkaa artisti.

Skandaali_panomies-kansi

Seuraa Skandaalia
Facebook: SkandaaliOfficial
Instagram: skandaali

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Jannika Nyqvist / Universal Music
jannika.nyqvist@umusic.com

JP_Leppaluoto-Purppuraa

PURPPURAA JA JOULUKONSERTTEJA JP LEPPÄLUODOLTA

Vastikään uuden singlensä ”Purppuraa” julkaissut JP Leppäluoto tekee kolme joulukonserttia aattoviikolla. Konsertit tapahtuvat 20.12. Palatsiteatterissa Tampereella, 21.12. Raahen kirkossa ja 22.12. Ylivieskan Akustiikassa. Liput ovat myynnissä nyt.

Raahessa syntynyt, nykyään Tampereella vaikuttava JP Leppäluoto on pitkän linjan muusikko. Hän on esiintynyt Palatsiteatterin musikaaleissa Show Must Go On, Ihan Tuuliajolla, Me And My BodyGuard ja Autiotalossa sekä Aleksanterin teatterin Club27 – musikaalissa. Leppäluoto on julkaissut kolme albumia Harmaja-yhtyeensä kanssa ja ollut 11 vuotta mukana Raskasta Joulua –kokoonpanossa. Meriitteihin kuuluvat myös JP Leppäluoto – vieraissa –klubit Tampereen Yo-talolla, jossa JP:n vieraina ovat käyneet mm. Ile Kallio ja Marco Hietala.

Facebook: jpleppaluotoofficial

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Universal Music / Tuula Salminen
tuula.salminen@umusic.com

Tuure_kultalevy

TUURE KILPELÄISELLE JA KAIHON KARAVAANILLE KULTAA – KEVÄÄN KEIKAT JULKI

Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin uudelle albumille Surusilmäinen kauneus kultaa!
Kevään keikat nyt julki!

Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin loistava uusi albumi Surusilmäinen kauneus nousi heti listaykköseksi julkaisustaan ja sen myynti on ylittänyt kultarajan kuukaudessa! Yhtye yllätettiin kultalevyillä loppuunmyydyllä Virgin Oilin keikalla lauantaina Helsingissä.

”Saatiin kultalevyt. Ihmeellistä. Jo pian vanhanaikainen formaatti, ALBUMI on tarttunut ihmisten käsiin, kantautunut koteihin, autoihin, työpaikoille, mökeille, mummolaan ja ties mihin. Se tuntuu tosi hyvältä. Työvoitto, nuolien tähtäyksiä ja osumia, iloa ja huhhuh-huokailuja. Mä lähden kävelylle joulukuun auringon alle. Karavaani kiittää!”, Tuure iloitsee.

Albumin ekan Autiosaari -sinkun videota on katsottu YouTubesta lähes 1,5 miljoonaa kertaa ja se saavutti kultarajan yli 2 miljoonan streameilla albumin julkaisun yhteydessä. Kesähitistä pikkujoulujen villitsijäksi kasvanut Autiosaari on soinut valtavasti radioissa ja tuonut yhtyeelle myös uusia faneja. Sinkku on radioiden 13. soitetuin kappale tälläkin hetkellä 25 viikon jälkeen julkaisusta! Videon katsojat ovat fiilistelleet kappaletta mm. näin:
-Pidän suunnattomasti Autiosaaresta. Ja tämä tanssi saa väsyneet silmätkin nauramaan positiivisesti
-Tykkään aina vain enempi, ja mun lapsenlapsen kanssa jo osataan tanssii, jeh!
-jäätävä toi tanssikohta
-Tällanen musiikki palauttaa uskoa kotimaiseen tuotantoon. Tehkää tällä tyylillä lisää, persoonallista ja hemmetin iskevää.
-OON NIINKU RAKASTUNU TÄHÄ BIISII. yleensä en kuuntele yhtää tän tyylist musaa mut tää jotenki iski :DD

Yhtye on tehnyt menestyksekkään loka-joulukuun rundin ja keikkailu jatkuu isosti ensi vuonna. Kevään keikkalistaus täydentyy vielä, tässä tällä hetkellä julkistettavat paikat:
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani

20.01.2017 Vantaa, Tulisuudelma
10.02.2017 Heinola, Tukkijätkä
11.02.2017 Sappee, Huippu
17.02.2017 Tampere, Iskelmägaala
25.02.2017 Tampere, Olympia
03.03.2017 Nurmijärvi, Ruusulinna
04.03.2017 Vammala, Seurahuone
10.03.2017 Rauma, Varastoklubi
11.03.2017 Lahti, Finlandia Klubi
17.03.2017 Kauhajoki, Aronkeidas
18.03.2017 Valkeakoski, Waltikka
22.03.2017 Levi, Hullu Poro Areena
23.03.2017 Ylläs, Äkäshotelli
24.03.2017 Saariselkä, Tunturihotelli
25.03.2017 Ylläs, Äkäshotelli
26.03.2017 Levi, Hullu Poro Areena
31.03.2017 Joensuu, Kerubi
01.04.2017 Oulu, Tähti
08.04.2017 Turku, Venus
13.04.2017 Ruka, Rukahovi
14.04.2017 Ylläs, Äkäshotelli
15.04.2017 Saariselkä, Tunturihotelli
22.04.2017 Pori, Yyterin Kylpylähotelli
28.04.2017 Helsinki, Tavastia

Keikat: tuurekilpelainen.fi
Facebook: TuureKilpelainen
Instagram: @kaihonkararavaaniofficial

Keikkamyynti:
Central Line Entertainment
P: 0400 866413
petri.ekman@centralline.fi
www.centralline.fi

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Satu Snellman
Universal Music Oy
p: 040 50 88 190
satu.snellman@umusic.com