Hank Solon huikea Söpö-single julkaistaan 2. elokuuta

Suomen kiistattomiin ykköstuottajiin lukeutuva Hank Solo, eli Henri Salonen julkaisee 2. elokuuta ensimmäisen soolosinglensä, Söpö. Emma-palkitun säveltäjä-tuottajan debyyttisinkulla kuullaan fiittaamassa kova artistikattaus, Söpö-biisillä ovat mukana Sanni, Kasmir sekä Kauniit & Uhkarohkeat -yhtye. Hank Solon mukaan aika ensimmäisen soolosinglen julkaisulle oli nyt luonteva.

Olen tehnyt tosi tiiviillä tahdilla monta vuotta duunia ja hommien suhteen on tullut päästyä hyvään pisteeseen. Tuli sellainen olo, että nyt on sopiva sauma tehdä omaa musaa, jotain vähän erilaista – ihan puhtaasti fiilispohjalta ja ilman paineita.

– Kysyin sitten Sannilta, Kasmirilta sekä Kauniit & Uhkarohkeat -yhtyeeltä, kiinnostaisiko heitä tulla mukaan tekemään tätä biisiä. Kaikki innostuivat heti ja loppupeleissä koko homma meni maaliin tosi helposti. Kyseessä on ehdottomasti kimppatuotos – kunnon possebiisi, Hank Solo kertoo.

Kun sooloura korkataan nyt virallisesti Söpö-kappaleen myötä, on Hank Sololla myös ajatuksia jatkon suhteen.

– Tällainen jengillä yhdessä tehty kappale on hauska tapa startata homma. Jännä nähdä, mitä on luvassa seuraavaksi. Teen tätä rakkaudesta lajiin ja haluan pitää soolojutut mahdollisuutena kanavoida luovaa hulluutta. On tärkeää, ettei tarvitse noudattaa sääntöjä ja saa tehdä mitä haluaa.

Söpö-kappaleeseen on luvassa myös upea Jenni Salosen (Veli Creative) musiikkivideo, joka julkaistaan 16. elokuuta.

Hank Solon meriittilista on vaikuttava. Hän on tuottanut Sannin molemmat hittialbumit, Sotke mut ja Lelu, sekä työskennellyt muun muassa Kasmirin, Anna Abreun, Maija Vilkkumaan sekä Roope Salminen & Koirat -yhtyeen kanssa. Sen lisäksi Hank Solo toimii säveltäjänä ja tuottajana lukuisille ulkomaisille artisteille.

Seuraa Hank Soloa somessa:
Facebook: HankSoloVirallinen
Instagram: @hanksolomusic

Lisätiedot/haastattelupyynnöt:
Samuli Väänänen
EMI Capitol
050 34 30 978
samuli@fried.fi