Mäkki julkaisi kaksi uutta sinkkua maanantaina 25.7. – kappaleilla mukana Keko Salata ja Kube

Pakastin ja Apuva -hiteistään tuttu räppäri Mäkki julkaisi uutta musiikkia tuplasinkun muodossa maanantaina 25.7. Muistikuvien vanki -sinkulla feattina kuullaan Keko Salata ja sinkun B-puolen Takas-nimisellä kappaleella feattaa Kube.

”Viimeiset kolme vuotta oon saanu keikkailla ja tehdä musiikkia päivätyökseni. Ennen tätä oon kuitenkin ehtiny elää ja kokea mitä erikoisimpia hetkiä, niin työksi muodostuneen harrastuksen kuin arkisen elämänkin parissa. Kovana puuhastelijana oon usein miettiny, mikä mut kuljetti just tähän pisteeseen ja kauan tää matka vielä kestää”, Mäkki kertoo.

Muistikuvien vanki välittää positiivisen fiiliksen menneistä kausista ja avaa oven kohti uutta. Kääntöpuolen Takas-sinkulla palataan kotikulmille. Biisillä vierailee läheinen ystäväni Kube, jonka kanssa ollaan kasvettu, luotu alusta ja jaettu lähtöruutu”, Mäkki avaa uutta tuplajulkaisuaan.

Vuosi 2016 on ollut Mäkille musiikillisesti menestyksekäs. Alkuvuonna julkaistu Pakastin-sinkku on ylittänyt platinarajan ja toukukuussa julkaistu Apuva-sinkku puolestaan kultarajan. Räppärin tuttu feattaus-linja on jatkunut myös tänä vuonna; mies kuullaan muun muassa Hesaäijän Terassilta lentoon -kultasinkulla.

Mäkki keikkailee ahkerasti loppukesän ajan. Räppäri nähdään muun muassa Seinäjoen Solar Sound -festareilla 30.7., Hartwall Arenalla pidettävässä Tubeconissa 12.8. sekä Turun Aura Festeillä 13.8.

Seuraa Mäkkiä
Facebookissa – aitomakki
Instagramissa – aitomakki

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Jannika Nyqvist
jannika.nyqvist@umusic.com
040 684 2029