Universal Music Finland

UUTISET / Blogi

Robin1

Luvassa palkintosadetta

Monet musiikkidiggarit eivät pidä Emma Gaalasta ja muista musiikkipalkinnoista. Tai ainakaan monet eivät myönnä pitävänsä. Palkintoraadeilla on diggareiden mielestä sovinnainen maku ja pystit jaetaan joka vuosi väärille tyypeille.

Ennen kaikkea palkintogaaloja pidetään vanhanaikaisina yhteinäiskulttuurin jäänteinä. Miten ihmeessä Robinin ”16” voisi olla Vuoden Albumi tai Kasmirin ”Vadelmavene” Vuoden Biisi, kun jokaisella musiikkigenrellään on omat Vuoden Albuminsa ja Biisinsä? Onko enää sellaisia albumeita ja biisejä, jotka yhdistävät koko Suomen musiikkia kuuntelevan kansan?

On. Olen eri mieltä palkintogaalojen pilkkaajien kanssa. Yhtenäisen musiikkikulttuurin aika on ohi, mutta siitä huolimatta ja juuri siksi Emma Gaalaa tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Pirstoutuneiden musamakujen ja yksilöllisen musiikinkuuntelun aikakaudella suurten yhteisten tapahtumien merkitys vain korostuu. Musiikkialan näkyvyyden ja elinvoimaisuuden kannalta on tärkeää, että musiikki synnyttää yhä suuria tarinoita. Musiikkipalkintogaalat ovat omiaan tuomaan tällaisia tarinoita koko kansan tietoisuuteen.

Erityisen suureksi palkintogaalojen ja tarinoiden merkityksen tekee se, että palkintojen julkisuus näkyy suoraan suoratoistopalvelujen valinnoissa. Ennen tv-esiintymiset vaikuttivat levymyyntiin lähes parin viikon viiveellä, mutta Spotify elää reaaliajassa.

Hyvä tuore esimerkki suuresta musiikkitarinasta on brittilaulaja Sam Smith, jonka ura nousi aivan uudelle tasolle pari viikkoa sitten Grammy-gaalassa. Huikea albumi In The Lonely Hour, siltä lohkotut hitit sekä karismaattisen nuoren laulajan loistavat keikat ovat kasvattaneet Sam Smithin suosiota tasaisesti koko vuoden ajan. Neljän Grammy-voiton ansiosta Smith nousi kuitenkin kertaheitolla kansainväliseen supertähtisarjaan. Vuoden Popalbumi, Vuoden Levy, Vuoden Biisi ja Paras Uusi Artisti!

Sam Smithin kruunajaiset jatkuivat vielä toissapäivänä Lontoossa Brit Awards -gaalassa. Minullakin oli tilaisuus seurata Lontoossa Universal Musicin omassa Brits-katselutilaisuudessa, kun kotiyleisön suosikki sai palkinnot Vuoden Brittiläisenä Läpimurtona ja Brittiläisenä Globaalina Menestyksenä.

Toivottavasti Emmoissa nähdään tänä iltana samanlaisia suuria tarinoita. Kasmirilla olisi nyt hieno tilaisuus seurata Sam Smithin jalanjäljissä, sillä hän on ehdokkaana Vuoden Biisin, Vuoden Popalbumin, Vuoden Miessolistin ja Vuoden Tulokkaan sarjoissa. Kävi miten kävi, veikkaisin, että Kasmirin biisit soivat tänä iltana aika monella Spotify-tilillä.

Kimmo Valtanen

Markkinointijohtaja

Universal Music

AlexAdairNewtoU

NEW TO U: ALEX ADAIR

Kuka hän on?
Alex Adair on 21-vuotias brittiläinen tuottaja/DJ kotoisin West Sussexin maaseudulta. Adairin debyyttisinkku ”Make Me Feel Better” nousi tunnettujen radiopersoonien Annie Macin, Zane Lowen and MistaJamin tukemana BBC Radio Onen soittolistalle. Tästä alkoi hype artistin ympärillä.

Miten kaikki alkoi?
Sinkku ”Make Me Feel Better” syntyi Alexin opiskellessa Canterburyn Yliopiston Luovan Musiikin Teknologia- kurssilla, jossa hänen tehtävänään oli esitellä musiikin eri aikakausia. ”Make Me Feel Better” esitti tätä päivää. Hän latasi kappaleen Soundcloudiin, jonka kautta kappale alkoi levitä ja keräämään pöhinää.

Mitä seuraavaksi?
Alex Adair työstää tällä hetkellä uutta musiikkia sekä remixejä useille artisteille. Hän on jo tehnyt remixejä Jessie Warelle, Ed Sheeranille ja Ella Eyrelle. Nuoresta lahjakkuudesta tullaan varmasti kuulemaan tämän vuoden aikana. ”Make Me Feel Better” –sinkusta povataan kevät-/kesähittiä.

Psst…
Tiesitkö, että sinkulla on sämplätty Marvin Gayen ja Tammi Terrellin alkuperäistä kappaletta “Ain’t Nothing Like The Real Thing”.
Tsekkaa sinkun huikea New Yorkissa kuvattu musiikkivideo tästä: https://www.youtube.com/watch?v=626fsEM1Cts

 
Facebook: facebook.com/AlexAdairOfficial
Twitter: twitter.com/Adair_Official  

Years&YearsNewToU1

New to U: Years & Years

Keitä he ovat?
Years & Years on brittiläinen elektropopbändi, joka perustettiin Lontoossa vuonna 2010. Alun perin viisijäseninen bändi kutistui sittemmin trioksi, jonka muodostavat Olly Alexander (laulu ja koskettimet), Mikey Goldsworthy (basso) ja Emre Turkmen (syntikka).

Miten kaikki alkoi?
Years & Years julkaisi debyyttisinkkunsa I Wish I Knew vuonna 2012. Kuusi julkaistua sinkkua myöhemmin, tammikuussa 2014, bändi voitti arvostetun BBC Sound Of 2015 –palkinnon. Aiempina vuosina palkinnon ovat pokanneet mm.  Sam Smith, Adele ja Ellie Goulding.

Mitä seuraavaksi?
Years & Years starttaa Euroopan-kiertueensa helmikuun lopussa ja esiintyy keväällä parin keikan verran myös Yhdysvalloissa. Bändin debyyttialbumi julkaistaan kesällä 2015

Psst…
Years & Years esiintyy ensi kesänä Suomessa, Flow’ssa!

Katso ”King” musavideo tästä: https://www.youtube.com/watch?v=g_uoH6hJilc

Facebook: www.facebook.com/yearsandyears
Instagram: www.instagram.com/yearsandyears
Twitter: www.twitter.com/yearsandyears

Kasmir600

Musiikkivuosi 2015: kun aurinko nousee

Musiikkituottajat ry:n juuri julkaisemat luvut suomalaisen musiikkibisneksen vuodesta 2014 näyttävät ensi katsomalta aika karuilta. Musiikkituottajien jäsenyritysten koko liikevaihto putosi 14 prosenttia ja fyysisten äänitteiden myynti peräti 36 prosenttia.

Tarkemmin katsottuna huonoilta näyttävät uutiset ovat kuitenkin hyviä. Vuosi 2014 oli siitä historiallinen,  että ensimmäistä kertaa suomalaisen musiikkialan historiassa digitaalisen liikevaihdon arvo ohitti fyysisten tuotteiden myynnin. Jo 51 prosenttia äänitealan liikevaihdosta tulee digitaalisista lähteistä, enimmäkseen siis streaming- eli suoratoistopalveluista. Viime vuonna digitaalisen vaihdon määrä kasvoi 22 prosenttia.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että alan aallonpohja on jo nähty. Jos streamingin suosio jatkaa tämänhetkistä kasvuaan, tänä vuonna ollaan jo tukevasti kasvu-uralla. Niin kuin sanonta kuuluu, kaikkein pimeintä on juuri ennen auringonnousua.

Tulemme siis viiveellä pohjoismaisten naapuriemme perässä, sillä Ruotsissa ja Norjassa ala on digitalisoitunut lähes täysin ja ollut jo vuosia kovassa kasvussa.  Esimerkiksi Ruotsissa ääniteala kasvoi vuosien 2008 ja 2013 välillä 34 prosenttia. Pohjoismainen musiikkiala toimii nyt globaalina suunnannäyttäjänä lähes kaikille sisältöaloille: televisiolle, lehdistölle ja kirjankustannusalalle.

Meillä Universal Music Groupissa on syytä erityiseeen toiveikkuuteen. Olemme panostaneet johdonmukaisesti streaming-palveluihin ja siellä menestyviin hittiartisteihin hiipuvan cd-myynnin varassa elävien iskelmä- ja rocknimien sijasta.

Viime vuoden menestynein suomalainen muusikko Robin on tästä vain yksi esimerkki. Tallimme on täynnä nuoria kotimaisia huippuartisteja Jannasta Kasmiriin ja Paperi T:stä Mikael Gabrieliin. Päälle tulevat tietysti maailman suurimman musiikkiyhtiön kansainväliset supertähdet.

Kokonaisuutena markkinaosuutemme putosi hieman 32,7 prosentista 30,6 prosenttiin. Digitaalisella puolella onnistuimme kuitenkin kasvattamaan osuuttamme 36,3 prosenttiin. Muiden yhtiöiden osuudet jäävät alle 30 prosentin.

Tämä tarkoittaa sitä, että olemme onnistuneet tavoittamaan erityisesti nuoret musiikkikuluttajat alan keskivertoa paremmin. Se tarkoittaa sitä, että olemme muuttuneet lopullisesti levy-yhtiöstä digimusiikkiyhtiöksi, jonka avainosaaminen on digitaalisessa markkinoinnissa, data-analytiikassa sekä digitaalisissa verkostoissa. Se tarkoittaa myös sitä, että pystymme tarjoamaan yhteistyökumppaneillemme jatkuvasti paremmin uudenlaisia malleja esimerkiksi digitaalisen markkinointi- ja brändiyhteistyön muodossa.

Ennen kaikkea se tarkoittaa sitä, että me emme enää odottele auringonnousua. Päivä paistaa jo.

 

Jarkonkuva.jpg

Jarkko Nordlund

Toimitusjohtaja