Queen julkaisee ennen julkaisematonta musiikkia uudella kokoelmalevyllään

UUSI QUEEN-KOKOELMALEVY
FOREVER

Queenin hiteistä, klassikoista ja valikoiduista albumiraidoista koostettu kokoelma Queen Forever sisältää kolme ennen julkaisematonta Queenin yhdessä Freddie Mercuryn kanssa tehtyä levytystä.
Kappaleet ovat kauan odotettu Queenin ja Michael Jacksonin duetto ”There Must Be More to Life Than This”, The Works -sessiosta peräisin oleva Mercury-Queen -raita “Let Me In Your Heart Again” ja balladiversio Mercuryn ensimmäisestä soolohitistä ”Love Kills”.

Mercuryn kirjoittama Queen-Michael Jackson -duetto “There Must Be More to Life Than This” on alunperin peräisin yhtyeen Hot Space -sessiosta vuodelta 1981. Yhtye levytti tuolloin kappaleen pohjat, mutta sitä ei koskaan saatu valmiiksi, joten sävellys ei päätynyt Hot Space -levylle. Mercury vieraili kuitenkin jälkikäteen keskeneräisen nauhan kanssa Jacksonin kotistudioilla, jossa he äänittivät Jacksonin lauluosuudet keskeneräiseen kappaleeseen. Biisi nostetiin uudelleen esille vuoden 1984 The Works -sessioissa, mutta jälleen kerran se hylättiin ja Mercury päätyi äänittämään kappaleesta oman versionsa seuraavana vuonna julkaistulle Mr Bad Guy -albumille. Tällä levyllä kuultavalla versiolla Queenin alkuperäiset pohjat on yhdistetty Mercuryn ja Jacksonin alkuperäisiin lauluosuuksiin.

Kokoelman toista julkaisematonta kappaletta, Brian Mayn ”Let Me In Your Heart Againia” levytettiin alunperin The Works -albumille, mutta sitäkään ei koskaan saatu viimeisteltyä, joten ”Let Me In…” ei myöskään albumille koskaan päätynyt. Brian May on jälkikäteen soittanut kappaleeseen uudet kitaraosuudet, sekä uudet taustalauluosuudet Roger Taylorin avustuksella. Kappale julkaistaan nyt 30 vuotta Freddie Mercuryn alkuperäisten lauluottojen jälkeen.
”Love Kills” puolestaan on Mercuryn ja saksalaisen tuottajan Giorgio Moroderin käsialaa. Kappale on alunperin julkaistu sountrackilla Metropolis vuonna 1984. Mercuryn esittämästä nopeasta discoversiosta muodostui hänen ensimmäinen soolohittinsä. Harvempi kuitenkin tietää, että kappaleella soittava yhtye oli kuitenkin kokonaisuudessaan Queen. Viimeisellä kiertueellaan Adam Lambertin kanssa Queen esitti kappaletta balladiversiona, jonka innoittamana tälle levylle siitä on muokattu samantyylinen versio, jossa Mercuryn alkuperäiset lauluosuudet on yhdistetty uudelleen äänitettyihin kitaroihin ja Mayn ja Taylorin uusiin rumpuosuuksiin.

Queen Forever on kokonaisuudessaan Brian Mayn ja Roger Taylorin koostama ja se käsittää Queen-hittien ja muiden klassikkokappaleiden ohella runsaasti unohdettuja helmiä ja yhtyeen omia suosikkeja. Queen Forever julkaistaan kaikissa formaateissa 7. marraskuuta. (1CD, 2CD, Digital)