Lauri Tähkä joululevyn myötä kirkkokonserttikiertueelle

Lauri Tähkä joulukiertueelle: Silmät on suljettava, että kuulee sävelten herkkyyden

Lauri Tähkän joululevy Jouluni laulut julkaistaan 7.11. Joulukuun aikana Lauri Tähkä nähdään erityiskokoonpanon kera 12 kirkon kattavalla ainutlaatuisella kiertueella. Kirkkokiertueen ohjelmisto koostuu Jouluni laulut-kappaleista ja muista Laurin tunnelmiltaan ja teksteiltään kirkkoympäristöön sopivista lauluista.
Osa kiertueen lipputuloista ohjautuu Kirkon Ulkomaanavun hyväntekeväisyyskohteisiin.
Turun Tuomiokirkon konsertti 10.12. on erityinen, se toteutetaan yhdessä Suomen vanhimman ja viidenneksi suurimman orkesterin, Turun Filharmonisen orkesterin kanssa.
Lauri kertoo tunnelmistaan: ”Silmät on suljettava, että kuulee sävelten herkkyyden. Monta vuotta olen tästä haaveillut, pääsen vihdoinkin laulamaan kauneimpia joululauluja kirkkoihin. Kirkot luo kauneudellaan ja arvokkuudellaan aivan uudenlaisen tunnelman ja koskettavuuden joululauluihin ja niiden tulkintaan. Joululauluissa on paljon rakkaita muistoja jotka luo meihin hiljentymisen ja yhdessäolon tuntemuksia. On suuri kunnia päästä esittämään ihmisille Jouluni laulut -lauluja ja tuomaan joululaulujen kautta ihmisille joulun tunnelmaa, valoa, rauhaa ja kiireettömyyttä. 10.12. pääsen toteuttamaan huikean unelmani esiintymällä Turun Tuomiokirkossa Turun Filharmonisen orkesterin kanssa.”

Kirkkokonserttien kokoonpano:
Lauri Tähkä – laulu
Milla Viljamaa – piano, harmooni, laulu
Jaakko Kääriäinen – kitarat, mandolini, buzuki, laulu
Jaakko Kämäräinen – kontrabasso, laulu
Matti Pitkänen – viulu, laulu, mandolini

Jouluni laulut –kiertue:
01.12.2014 Jyväskylä, Taulumäen Kirkko*
02.12.2014 Espoo, Tuomiokirkko*
03.12.2014 Forssa, Forssan Kirkko*
04.12.2014 Helsinki, Johanneksen Kirkko*
05.12.2014 Oulu, Karjasillan Kirkko*
10.12.2014 Turku, Tuomiokirkko
11.12.2014 Mikkeli, Tuomiokirkko*
16.12.2014 Kemi, Kemin Kirkko*
18.12.2014 Hyvinkää, Hyvinkään Kirkko*
19.12.2014 Tampere, Aleksanterin Kirkko*
20.12.2014 Rauma, Pyhän Ristin Kirkko
21.12.2014 Turku, Paattisten Kirkko*
* konsertin lipputuloista osuus hyväntekeväisyyteen Kirkon Ulkomaanavulle.
www.lippu.fi

Kaikki Lauri Tähkä –keikat: lauritahka.fi

Keikat:
Koetinkivi, Petri Ekman
P. 03 3442940, 0400 866413
petri.ekman@koetinkivi.fi
www.koetinkivi.fi

Lisätiedot/haastattelupyynnöt:
Satu Snellman
Universal Music Oy
p. 09 615 46 705
satu.snellman@umusic.com