Antti Railion odotettu esikoislevy julkaistaan ystävänpäivänä 14.2.

Viime vuoden The Voice of Finland –kilpailun ennakkosuosikki ja yleisöäänillä murskavoiton kisassa vienyt Antti Railio hurmasi kertaheitolla suomalaiset upealla lauluäänellään. Voittonsa jälkeen Railio teki kesän aikana parikymmentä omaa keikkaa ja tähditti joulun alla menestyksekästä Raskasta Joulua –kiertuetta. Pääosa ajasta kului kuitenkin syksyllä studiossa ja nyt tuo pitkään odotettu debyyttilevy on valmis. Albumi Vieras maa julkaistaan ystävänpäivänä 14. helmikuuta. Levyltä on julkaistu jo kaksi radiosingleä, Ruostunut ankkuri ja tuoreimpana Halla ja etelätuuli.

”Halla ja etelätuuli on levyn kappaleista heti alusta asti ollut itselle todella tärkeä, koska se saavuttaa jotain mitä on sanoiksi hyvin vaikea pukea. Se on kaunis, herkkä ja koskettava. Ehdottomasti yksi levyn kultahippusista”, artisti kertoo uudesta singlestä.

Railio odottaa tulevan sooloalbuminsa julkistamista jännittyneenä, mutta onnellisena: ”Kun albumi oli vihdoin täysin valmis, en voinut kuin hymyillä. Kyseessä on ensimmäinen oma albumini. Olen tekemästäni työstä tyytyväinen ja ylpeä.”

Vieras maa on Antin näköinen levy, jossa tekstit pohjautuvat Antin toiveisiin ja kokemuksiin. Tulkitsemistaan kappaleista hän kertoo, että kuka tahansa kykenee kuulemaan useassa kappaleessa artistin hyvinkin henkilökohtaisen sanoman.

Vieras maa -levynjulkaisukeikka järjestetään torstaina 13. helmikuuta Turusta käsin liikennöivällä Viking Grace -laivalla.

Antti Railion yhtyeen kokoonpano:

Jani Liimatainen, kitara

Niko Kokko, basso

Kari Paavola, rummut

Timo Pudas, koskettimet

 

YHTEYSTIEDOT

Keikat: Elina Orma – Live Nation, elina.orma@livenation.fi

Tiedotus: Tara Kojonen – Universal Music, tara.kojonen@umusic.com

http://anttirailio.fi

www.livenation.fi